Matkani tähän 

Hei, olen Marjo ja autan sinua palaamaan kehoosi ja syventämään yhteyttä – itseesi, toiseen ja elämään. 

Kutsu kehoyhteyteen

Lapsuudessa ja nuoruudessa opin selviytymään. Rakensin sisälleni panssarin, kun ulkopuolelta ei tullut turvaa. Koulukiusaaminen ja erilaiset elämän kolhut saivat minut etääntymään itsestäni ja kehostani. Opin hakemaan hyväksyntää suorittamalla, mukautumalla, hiljentämällä tunteeni ja unohtamalla rajani.

Panssarin sisään kätkeytyi kuitenkin paljon – tukahdutettua pelkoa, häpeää, yksinäisyyttä ja surua, joka vuosien kuluessa alkoi nousta pintaan kehon kautta. Oireet muuttuivat vaikeammiksi ja pelottavimmaksi: rytmihäiriöitä, unettomuutta, paniikkia, selkäkipuja, masennusta. Vaikka hain apua, jotain olennaista tuntui aina jäävän vaille huomiota. Olin kyllästynyt siihen, että minua yritettiin korjata palasina. Kaipasin jotain, joka kohtaisi minut kokonaisena.

Tutustuin ensin varovasti vaihtoehtoisiin menetelmiin, energiahoitoihin ja henkiseen kirjallisuuteen. Mutta vasta törmätessäni tantriseen kehotyöskentelyyn tunsin syvää, selittämätöntä vetovoimaa. Se oli kuin muisto jostain, jonka olin aina tiennyt, mutta unohtanut.

Kehollinen matka eheytymiseen

Tantrisen kehotyöskentelyn myötä aloin todella kohdata itseäni. Vähitellen opin tunnistamaan, miltä turva tuntuu kehossa. Sain laskea alas suojani, kohdata kipeitä muistoja ja hengittää niihin lempeyttä. Kehollinen ulottuvuus, läsnäolon ja itsetuntemuksen harjoitukset auttoivat minua päästämään enemmän irti pitkään kantamastani taakasta – ja palaamaan omaan voimaani.

Matkani on vienyt monien koulutusten, opettajien ja oivallusten kautta syvemmälle kehotietoisuuteen, varjotyöhön ja tunnetaitojen maailmaan. Olen saanut palautettua yhteyden kehooni, tunteisiini ja herkkyyteeni. Olen oppinut, että haavoittuvuus ei ole heikkoutta – vaan portti todelliseen yhteyteen.

Tämän matkan myötä sisälläni heräsi myös kutsumus.
Halusin, että tämä kaikki ei jäisi vain minulle. Halusin ammentaa oppimastani muille – tarjota ihmisille mahdollisuuden yhteyden, turvan ja vapauden kokemukseen.

Matalan kynnyksen mahdollisuus – etätantrakurssit

Olen nyt jo useiden vuosien ajan työskennellyt tantrahieronnan ja läheisyyshoitojen parissa.

Tässä työssä olen nähnyt, miten syvästi me kaikki kaipaamme tulla nähdyksi – kehoinemme, tunteinemme, tarinoinemme. Ja miten eheyttävää on tulla kohdatuksi ilman vaatimuksia. Kosketuksen kautta avautuu jotakin sellaista, mitä sanat eivät aina tavoita. Turvassa, rakkaudellisessa läsnäolossa, voi tapahtua syvää muutosta.

Samalla olen yhä uudelleen kuullut ihmisten toiveen: "Olisin kiinnostunut tantraan liittyvästä työskentelystä, mutta en uskalla osallistua ryhmätyöpajoihin."
Monille kynnys osallistua live-tapahtumiin on suuri – joko ujouden, arkuuden tai yksinkertaisesti elämäntilanteen vuoksi. Siksi päätin luoda mahdollisuuden tutustua (neo)tantran maailmaan lempeästi, omassa tahdissa, omassa tilassa.

Etätantrakurssini on syntynyt tästä halusta tarjota turvallinen alku matkalle – matalalla kynnyksellä, yksin tai kumppanin kanssa. Haluan, että mahdollisimman monella on mahdollisuus kokea kehollisen läsnäolon, hyväksynnän ja itsetuntemuksen voima – ja tulla sen kautta lähemmäksi omaa itseä, omia tarpeita, toiveita ja nautintoa.

Haluan pitää tilaa sille, mikä kaipaa tulla nähdyksi kokonaisena ja arvokkaana.


♡: Marjo

 

Mitä tantra minulle oikeastaan merkitsee?

Vaikka käytän sanaa tantra, haluan olla rehellinen sen suhteen, että työni keskittyy paljon seksuaalisuuden tutkimiseen, kehon viisauteen ja kosketuksen kautta avautuvaan yhteyteen. Minulle tantra ei ole uskonto, eikä pyri täydellisyyteen. Se on tapa olla totta itselle ja toiselle.

Seksuaalisuus on osa sitä. Työskentelen sen kanssa, koska uskon että siellä, missä on eniten häpeää, on myös suurin vapautumisen mahdollisuus.

Joskus tunnen ristiriitaa, koska sana tantra kantaa monenlaisia merkityksiä. Mutta ehkä juuri siksi haluan olla mukana muovaamassa sille uutta, rehellisempää muotoa.

Toisinaan käytän myös sanaa neotantra – se viittaa modernimpaan tantran suuntaukseen, jossa korostuvat kehollisuus, läsnäolo ja seksuaalienergian hyväksyminen osana henkistä kasvua. 

Tantrahierontaa pareille

Lue lisää

Yoni-hieronnan perusteet

Tulossa pian

Lingam-hieronnan perusteet

Tulossa pian